Kerro mulle kuinka helppoa olisikaan, jos aiemmat sanotut sanat menettäisivät täysin merkityksensä ja voitaisiin palata vain alkupisteeseen, huokaista helpotuksesta ja jopa nauraa koetulle seikkailulle. Ketään ei sattuisi. Ketään ei haittaisi. Kukaan ei kyseenalaistaisi. Kukaan ei ikinä tulisi kysymään "Miksi?"

Kerro mulle kuinka helppoa olisikaan, jos kaiken tämän jälkeen pysyttäisiinkin vielä hetki tässä ja mietittäisiin mikä meni vikaan, mitä korjata ja miten ollaan viisaampia tulevaisuutta varten.

Kerro mulle kuinka vaikeaa se olisi sanoa hyvästit, mutta silti luottaa siihen että pysyttäisiinkin jonain uutena, jonain muuna muotona.

Me ollaan tehty niin paljon virheitä.
Ehkä liikaakiin korjattavaksi asti.

What I've felt

What I've known

Never shined through in what I've shown

Never be

Never see

Won't see what might have been

What I've felt

What I've known

Never shined through in what I've shown

Never free

Never me

So I dub thee unforgiven

I'm too much of a creepy person.. A sicko.. Desperate.. The pathological type.. Ugly. Awkward. Uptight. And socially retarded.

- Kurt Cobain

- - -

Mä mietin sua eilen illalla vaikken saisi. En varsinkaan nyt, kun mun vieressä nukkuu jo toinen henkilö. Miksi sä sanot mulle noin ja miksi sä teet kaikesta aina niin kovin vaikeaa juuri silloin kuin ajat eivät sitä salli?

'Muistat varmaan mitä joskus sanoin meistä.'

'Muistan. Uskotko siihen vieläkin?'

'Miksen uskoisi? Mihin se tilanne muuttuisi. Ollaan ennenkin oltu kauan aikaa pois tekemisistä ja kas kummaa - taas höpistään ja kuinka vitun tyhjästä tähänkin päädyttiin.. Kysymys on vaan koska ja missä tapahtuu mitäkin, mutta jossain välissä se tulee.'

Ja mä huomaan mun sydämen taas pumppaavan verta kahta kovempaa. Mun veren kohisemassa suonissa. Mun ajatuksien harhailevan, kunnes sä tulet ja tiputat mut maanpinnalle.

'Eiköhän tää oo käynyt jo selväksi, että tuo tyyppi on pelkkää puhetta. Sama kusipää mikä ennenkin. Vetelee taas naruista, minkä tietää vaikuttavan suhun.'

Ja sä olet niin oikeassa.

Hetken kuluttua mä käännän kylkeä ja katson mun vieressä uinuvaa toista puoliskoa. Kyllä, kyllä sä kuulut siihen. Me ollaan yhdessä pystytty ihmeisiin, yhdessä pidetty salaisuuksia ja yhdessä ollaan oltu jäämättä kiinni. 

Shhhhhh...

(Btw, mielialallisesti maniavaihe päällä. Lääkäri pakotti nostamaan Ketipinoria, mutta lälläslää, empäs ole nostamassa. Lisäksi edellinen postaus oli perseestä. Ja lopuksi - tämä oli päihteetön postaus.)